Uusi järjestöpiste avataan Oulu10 keskustan asiointipisteeseen

6.10.2025

Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry koordinoi osana toimintaansa järjestöpisteitä, joilla järjestöillä ja muilla toimijoilla on mahdollisuus esitellä toimintaansa. Ensimmäinen järjestöpiste avattiin syksyllä 2024 Limingantullin Kierrätyskeskus Likkeen.

Tänä syksynä iloitsemme uuden järjestöpisteen avaamisesta! Järjestöpisteen avajaisia vietetään torstaina 9. lokakuuta klo 10-14 Oulu10 keskustan asiointipisteessä.

Torikatu 10:ssä sijaitseva Oulu10 keskustan asiointipiste on keskitetyn asiakaspalvelun asiointipiste, joka tarjoaa ohjausta Oulun kaupungin ja Kelan palveluissa. Järjestöpiste sijaitsee rakennuksen aulassa.

Oulu10:n järjestöpisteellä toimijoiden käytössä on korkeussäädettävä pöytä ja sähköt, joten esimerkiksi digilaitteen käyttäminen osana toiminnan esittelyä on mahdollista. Pisteellä voi jakaa esimerkiksi esitteitä, karkkia tai muita oheistuotteita. Esittelijöinä voivat toimia sekä työntekijät että vapaaehtoiset.

Uuden järjestöpisteen esittelyajat ovat torstaisin klo 10-14 välisenä aikana. Esittelyvuoro uudelle pisteelle varataan PPsotun verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta. Lue lisää ja varaa esittelyvuoro sivuiltamme.

Muistathan myös, että voit yhä varata esittelyvuoron myös Kierrätyskeskus Liken järjestöpisteelle.

Tervetuloa järjestöpisteille!

 

Lisätietoja antaa:
Järjestöneuvoja Paula Vidnäs
paula.vidnas(at)ppsotu.fi, 050 313 9308